Internetin juttu on siinä, että se on a) kaikille ja b) ilmainen (paitsi tietysti verkkoyhteydet). Heti kun puhutaan jostain verkosta, joka on jollain lailla rajoitettu, se ei ole enää internet. Se on silloin intranet, tai suljettu verkko, tai mikälie, mutta se ei ole sitten sama kuin internet, eikä sitä voi kutsua internetiksi. Sen takia on niin tärkeää, että nämä kaksi internetin edellytystä säilyvät no matter what. Sen takia mikään tekosyy rajoittaa internettiä ei käy, ei tekijänoikeuskysymykset, ei tietojen turvaaminen, ei sensuuri uskonnollisista tai muista aatteellisista syistä, ei rahan ansaitseminen eikä rahan ansaitsemisen estäminen. Tekijänoikeus on samalla tavalla yhtä pyhä asia, mutta nämä kaksi, internet ja tekijänoikeudet, eivät olekaan vaihtoehtoja. Ne voivat olla molemmat omalla tavallaan pyhiä yhtä aikaa ja toisiaan loukkaamatta. Tekijänoikeuksien puolustamista ei voi käyttää tekosyynä internetin periaatteiden murentamiseen. Nuo oikeudet on oltava joka tapauksessa muutenkin voimassa.
 
Monet käyttävät kuitenkin internetissä maksullisia palveluita, esimerkiksi sähköpostia, valokuva-albumia, blogia tai muuta sivustoa, josta sivun ylläpito ottaa kuukausittain tai vuosittain maksua, jotta palvelun saisi ilman mainoksia käyttöönsä, muussa tapauksessa käyttöä ’häiritsevät’ erilaiset bannerit sivujen reunoilla. On toki vielä ilmaisiakin sivuja ilman mainoksia, onneksi.
’Naamakirja’ on ollut toistaiseksi ilmainen, mutta pari vuotta siinäkin on jo pyörinyt mainoksia. Oikeastaan sitä ei ensin pahemmin edes huomannut, mutta sitten yhtäkkiä mainokset alkoivat heijastella enemmän käyttäjän omia ostotottumuksia. Ehkä jossain vaiheessa tulee samantyyppinen optio kuin Hotmailissa, missä mainokset saa pois kuukausimaksulla.
Toisaalta jotkut ovat valmiita tarjoamaan bloginsa mainosalustaksi pientä korvausta vastaan, en kyllä usko että sillä rikastuisi edes niin paljon kuin tyhjiä pulloja keräämällä, mutta kuitenkin. Jos mainonta ei sivunreunassa häiritse niin mikäs siinä. Enemmän ottaisi päästä niin päin, että joku omakeksimä sanonta tms. olisi sujautettu samantien johonkin isompaan bussipysäkkiplakaattiin ilman lupaa. Semmoisesta tulisi aika brainfuck tunnelma. Tässäkin kaikki riippuu taas siitä että miten isosta mainoksesta on kysymys. Pitäisikin olla tarkkana siitä että mistä oikein puihutaan, kun puhutaan mainonnan sallimisesta. Naamakirja vie henkilökohtaisia asioita, pienen ihmisen ostoksia, banneriin. Seuraava kysymys kuuluu: mikä on mainoksen levikki? Näkyykö se vain minun ’seinälläni’, vai missä? Ja vielä: ehkä se nyt ei ole niin salaisuus että minkälaisen juuston, sängyn, patjan tai kengät ostin, mutta jos ne kaikki tiedot on jollain ja ja... mitähän vielä? Jos mainonta muuttuisi joskus kolmiulotteiseksi, tai siihen lisättäisiin haju, ympäröisikö minua ihan ikioma atmosfääri, virtuaalikupla ulkona liikkuessani? Kun se kerran on jo netissä mahdollista. Näkisin ulkona vain itselle jo ennestään tuttuja asioita ja kuvia tavaroista joita olen ostanut. Ei helvetti! Pääsisikö semmoisesta kuplasta edes lapiolla kaivamalla ulos? Kuumailmapallolla?
 
’Naamakirjasta’ vielä sen verran, että kaikkihan tietää jotka siellä on, että kun siellä jotain julkaisee ja jos ei sitä sen kummemmin määrittele sitä asiansa levikkiä, niin sepä sinun puolestasi losauttaa sen asian parhaaksi ohjelmoimallaan tavalla juuri niiden pärstien saataville joiden kanssa olet viimeksi ollut tekemisissä. Ja jos sinulla on vähemmän kavereita tai tykkäämisiä kuin muilla, tietysti sinun julkaisusi näkyvyys on rajoitetumpi kuin jonkun suositun tyypin. Nyt tästä seuraa tietysti heti pari asiaa. Ensinnäkin, ihmiset alkavat haalia lisää samantekeviä tuttavia sinne naamakirjaan. Tämän jatkoseuraamukset voi jokainen kuvitella: Mikä tahansa pikkuasia voi lähteä leviämään kuin rasvatahra, ja niin edelleen. Toiseksikin, se itsekseenhöpöttelijä, jolla oli vain pari nuukahtanutta kaveria siellä, haluaa ehkä sanoa kuitenkin jotain joskus niin että muutkin näkevät. Nyt sen on ehkä käytettävä julkaisen kaikille –nappia, kun muutenhan kukaan ei näe mitä se haluaa sanoa. Mutta julkaisen kaikille sisältää taas pienen sivuvaikutuksen. Sen näkevät sitten ihan kaikki. Siis myös potentiaaliset viholliset. Ja mainostajat. Vaikka nehän nyt näkevät jo salaisimmat sopukatkin, kuten jo taisi tulla ilmi. Jollet nosta palkkaasi käteisellä ja osta ruokiasi Lidlistä. Oli miten oli, jos nyt joku haluaisi enemmän näkyvyyttä kuin mihin hän kavereidensa määrän tai laadun puolesta olisi niin sanotusti oikeutettu, jos hän haluaisi jotain vähän kuuluvammin sanoa, on siihen yksi järkevä ratkaisu, ja senhän tämä poikanen, tämä Zuckerberg, onkin jo keksinyt: aletaan myydä sitä näkyvyyttä. Tämä ei siis tarkoita sitä, että no niin, internetistä on nyt tulossa maksullinen, voi ei. Mutta mutta.. kyllä tämä kuitenkin nyt kontrolloimiselta haiskahtaa taas. Jos jotkut voivat ostaa näkyvyyttä, tästä voi seurata semmoista, että loppujen lopuksi on ihan mahdotonta sanoa yhtään mitään maksamatta siitä ensin, tai siis voisi, mutta sitä ei kukaan näkisi!. Ja sitten kyllä oltaisiin jo matkalla maksulliseen, jos nyt ei internettiin, niin sosiaaliseen mediaan kuitenkin.
 
Saako tähän loppuun vielä lisätä pienen salaliittoteorian, ihan pikkuisen vain? Kun se on niin mukavaa.. niin, entä jos jotkut alkaisivat ostaa näkyvyyttä jonkun henkilön mustamaalaamista varten, kun tosiasiassa joissain porukoissa sellaista joka tapauksessa harrastetaan, niin jos jollain sattuisi olemaan vähän rahaa niin siinähän olisi aivan hirmuinen työkalu jonkun hiljentämiseen. Olisi joku kauhea haukkumiskampanja jonka alanurkassa sitten vilkkuisi iloisena semmoinen pikkuruinen ”sponsored by” –merkki.