Minä tykkään runoista eniten kirjoitettuna. Siis niin, että ne on kirjoitettu kirjaan tai vihkoon tai nettisivulle, ja voin lukea ne sieltä kaikessa rauhassa silloin kun minulle sopii. Se johtuu siitä että minä pidän runoista. Haluan kuunnella sanojen kaikua oman pääni sisällä, niin ettei mikään muu asia häiritse lukukokemusta. Joskus sanat näyttävät surullisilta ja joskus ne naurattavat. Mutta ääneen luettuna ne ovat jotenkin erilaisia. Eivät siis välttämättä huonompia, mutta erilaisia. Kerran pistin tietokoneen lukemaan kirjoittamani runon ääneen ja nauroin mahani kipeäksi. Jos haluaisin kuunnella ääneen luettuja runoja, menisin varmaan käymään jossain runoklubilla, missä asiaan voi keskittyä varta vasten.

Mikä sitten mahtaisi olla semmoinen paikka missä en haluaisi kuulla mitään runontapaista? No ruokakauppa! Olinkin tänään kurvaamassa lähikauppaan maitoa ja särvintä hakemaan, kun kaksi nuorta miestä aloitti dueton jossain vessapaperien ja kassojen välillä. Musiikkia ei oltu ympätty, mutta riimittelyltä kuulosti, ja taisi olla jonkin tuotteen mainoskampanjasta kysymys. Nyt täytyy sanoa, että eihän se varmaan haittaisi yhtään jos tosiaan en olisi yrittänyt viritellä pääkoppaani kuulemaan sitä omaa ääntäni. Mutta siitä se kenkä puristaakin. Mainoshölinä sotkee sitä kuuntelemista, ei sille mitään voi. Telkkarista tulevan mainoshölinän voi vaimentaa kaukosäätimellä tai kanavan vaihdolla, mutta mitäs teet kaupassa? Ei muuta kuin neuvonnan kohdalta kohteliaasti ulos.

Nurinkurista on, että  se, mitä minä kirjoitan, vaikka miten pinnistelisin, ei voi olla yhtä hyvää, laadukasta ja tärkeää kuin tämä vessapaperin, tamponien tai minkä lie muun hygienia- tai taloustarvikkeen – en edes jäänyt katsomaan, minkä –  mainostaminen. Ai miksi? Koska sillä on jokin tarkoitus. Sen tarkoituksena on lisätä jonkin tuotteen myyntiä. Raha määrää mikä on hyvää ja mikä ei. Mainoksen tekemisestä maksetaan, ja tekijät ovat ammatti-ihmisiä. He saavat oikeaa palkkaa ja voivat ostella mitä haluavat, koska he tekevät jotain tarpeellista. Jotain mikä saa korvat särkemään kassajonossa, mutta mistä ihmiset haluavat maksaa. Minähän en jäänyt katsomaan mitä ne yrittivät myydä, minuun tehoavat toisentyyppiset mainokset.

Kumma kyllä minulle ei tullut yhtään paha mieli. Ainoa mikä harmitti, oli se, että äkkiä tajuaa että suurin osa ihmisistä ei tosiaan näe mitään eroa tosissaan kirjoitetun runon tai mainoksen välillä. Ja että jos joku opettelee koko ikänsä kirjoittamista, kukaan ei ole välttämättä kiinnostunut ostamaan yhtään kirjaa, vaikka tekijä lopulta osaisi miten hyvin tahansa. Kun taas mainosten tekijä saa palkkansa, vaikka runomittaan ähelletty paskapaperimainos olisi väännetty viidessä minuutissa, ja vaikka kaupan asiakkaat olisi pakotettu kuuntelemaan kovaäänistä mainosta vasten tahtoaan. Ja vain siksi, että paskapaperiahan on ihan pakko ostaa. Mutta onneksi kaupan voi vielä valita.