Aika on outo juttu. Katsoin eilen dokumentin Pentti Saarikoskesta, ja päähän jäi soimaan "Liisankadulla, samassa talossa kuin Matti Makkosen ruumisarkkuliike". Niin tuli tietenkin mieleen se, että jos nuo sanat keksittäisiin nyt, niistä loukkaantuisivat ainakin Liisankadun asukkaat, ruumisarkkuliikkeen omistaja, vaimo ja appiukko, eikä koko värssyä saisi missään tapauksessa julkaista.
Alkaa olla selvää, että tällä hetkellä meillä on käsissämme sukupolvi, joka paljon mieluummin loukkaantuu kuin lukee yhtään mitään.
Jos ajatellaan, että 60-luvulla vielä Hannu Salama sai kärsiä jumalanpilkkakirjan kirjoittamisesta, ei siitä ole kovin kauan, koska Hannu on vielä elossa. Muistan, kun tätä asiaa myöhemmin ihmeteltiin, ja sanottiin, että on se vaan hyvä että nykyään saa kirjoittaa mistä haluaa.
Mutta nyt on taas aika pyörähtänyt eteenpäin ja internettiä skannaillaan sillä silmällä että oliskohan siellä jotain mistä ei olisi ollut hyvä kirjoittaa. Minulle tästä jäi sellainen tunne, että kaikesta sai kirjoittaa vain kovin vähän aikaa.
Tai pitäisköhän ottaa sellainen asenne, että selvästi kaunokirjalliseen lopputulokseen pyrkivät teokset saisivat olla, ja kansanryhmää loukkaavat nettikirjoittelut olisivat sitten erikseen siellä suurennuslasin alla? Kun yleensähän loukkaustarkoituksessa kirjoitettu facebook-lärvittely ei ole ihan sama asia kuin runokokoelma. Että voisikohan näitä sitten vähän eri tavalla tosiaan tarkastella.